anttiolavisalonen Sub specie aeternitatis

kuka tyytyisi vähempään?

Aamulehden sivuilla pohdiskeltiin tänä aamuna, kuinka maalaispoliisien takaisin tulo - niin sanottuina yleispoliiseina lisää jollain tapaa turvallisuuden tunnetta -  alati urbanisoituvassa suomen maassa. Turvallisuuden vene on kuitenkin keikkunut jo pidemmän aikaa, eikä tämä suinkaan ole poliisin, eikä edes niiden "perusjamppojen" syytä, jotka aiheuttavat kylänraitilla pahennusta kiroillen ja rienaten Jumalaa. Ei. Ratkaisu turvallisuuden tunteeseen tuskin löytyy yleispoliiseista, tai peltipoliiseista - tai edes mellakkapoliiseista.

Poliisien määrä ja varustus mielenosoituksissa korreloi aina suoraan siihen, kuinka suosittua ja hyväksikoettua kansan riveissä esimerkiksi juuri politiikkaa, poliittiset päätökset tai kansan hyvinvointiin kohdistetut leikkaukset ovat.

Mutta tämä johtaa ajatukseen siitä, että tuleeko kansan voida hyvin? Mikä etuoikeus meillä suomalaisilla on hyvinvointiin, kun maailma kokonaisuudessaan roikkuu hyvinvoinnin kielekkeen alapuolella? Miten me suomalaiset voimme millään elämän osa-alueella vaatia hyvinvointia, kun valtaosa maailman ihmisistä elää köyhemmissä oloissa kuin yksikään suomalainen? Olemmeko me ahneita, vai välinpitämättömiä? Vai molempia? Ajattelutapamme on, että koska me maksamme kaikenmaailman yleismaallisina avustuksina - kaikenmaailman tukia ympäri maailmaa, ei meidän tarvitse kantaa todellista - inhimillistä vastuuta mistään sen kummemmin. Ja tähän meidän ajatuksemme kulminoi putkinäköön nojaavan illuusionsa siitä, että maailma ja sen taloudellinen tilanne on hyvinvoinnin tae, sanoipa kuka mitä tahansa!

Toisinsanoen - raha ja talous luo hyvinvointia, mutta samaan aikaan raha ja talous luo epätasa-arvoa. Ja näinhän sen kuuluukin hyve-etiikan mukaan mennä. Mutta erotuksena hyve-etiikkaan tässä on se, että kaikilla ei ole käytössään samaa määrää rahaa. Maailman kylän laitamilla asuu ihmisiä, joilla ei ole hyvä olla, koska heillä ei ole riittävästi rahaa. Heidän lisäkseen maailman kylän toisella laidalla asuu ihmisiä, joilla ei ole mitään ja globaali talous on heille täysin vieras asia. Mutta siltikin se vaikuttaa kaikkeen, mikä koskee heidän elämäänsä. Joidenkin näiden ihmisten kohdalla maa heidän jalkojensa alla saattaa kadota vain siksi, että globaali talous näin päättää!

Pienemmässä mittakaavassa tämä tarkoittaa, että kun suomi urbanisoituu -  turvallisuuden tunne syrjäkylillä ja niiden raittien pimeissä kolkissa saa uuden merkityksen. Ihmisistä tulee eriarvoisia, syrjäytyneitä, syrjään jääviä, onnellisia omillaan - erossa muusta maailmasta. Toiveikkaita sen suhteen, että kaikki pysyisi hyvänä elämän loppuun asti. Näin ei kuitenkaan ole. Sillä silloin kun tehokkuuskeskittymä siirtyy kasvukeskuksiin, periferia viilenee ja muuttuu lopulta kuolleeksi - epäkiinnostavaksi ja merkityksettömäksi.

Mutta mikä tämän sanelee? Porvaristisella fantasialla on yhtenäinen ydin - nimittäin kaupankäynti. Se on helpompaa, tehokkaampaa, omavaraisempaa ja omaehtoisempaa juuri silloin, kun se tarjoaa palveluaan mahdollisimman helposti, mahdollisimman monelle ja mahdollisimman hyvällä katteella. Miksi siis yleispoliiseja? Tehokkuuskeskittymän ulkopuolelle jäävä pimeä maailma ei yksikertaisesti tarjoa mitään mielenkiintoista - paitsi äänestäjiä. Sellaisia, jotka vielä toistaiseksi sanelevat osittain parlamentaarisen toimintamallin suunnan, mutta tuskin tälläkään on mitään merkitystä, sillä äänestämälläkään me emme voi enää vaikuttaa.

Voidaan kuitenkin ajatella, että julkaisemalla ajatuksia syrjäkylien turvallisuustilanteeseen myötävaikuttamisesta, saadaan jokin tietty poliittinen agenda eteenpäin. Tämä agenda voi olla äänisaaliin kasvattaminen tulevissa eduskuntavaaleissa, mutta yhtälailla se voi olla myös pyrkimys siihen, että syrjäkyliin ja kolkkiin jumahtaneet, yhteiskunnallisia varoja markkinatalouspolitiikan mielestä kuluttavat vanhukset, syrjäytyneet ja kuolleiden ammattiryhmien edustajat -  pysyisivät poissa kasvukeskusten nuorekkuutta uhkuvasta hegemoniasta.

Liekö sekään minkäänlainen ihme, että yksityiset, monikansallisten yritysten - yksittäiset palveluntarjoajat tarjoavat palveluitaan juuri näillä syrjäkylillä, kaikkien silmien ja korvien ulottumattomissa. Eriarvoisuus kukoistaa juuri palveluiden kohdalla - mutta kuitenkin niin, että palveluntarjoaja on luonut tarpeen jonkin palvelun kysynnälle - perinteisen "lailla turvatun" palvelun sijaan.

Olen hieman kyynisesti sitä mieltä, että yleispoliisit tullaan jossain vaiheessa korvaamaan turvallisuuden takaavilla vartijoilla, joiden taustalla toimii erittäin runsas markkinoiden sanelema verkosto. Vielä pahemmassa (mutta yhtälailla mahdollisessa ja jopa odotettavassa) skenaariossa nämä turvallisuuden takaavat vartijat takaavat myös sen, etteivät syrjäkylien asukkejen valitukset epämääräisestä kohtelusta kuulu mihinkään - eivätkä vääränlaiset palveluntarjoajat pyri syrjäkylien yritysmarkkinoille.

Onko maailman ja hyvinvoinnin jakautuminen eriarvoisesti kestävää kehitystä edistävä malli? Perinteisestihän hyvinvoinnin mittaaminen perustuu käytettävissä oleviin tuloihin. Mutta -  mikä on menojen osuus hyvinvoinnin määrittelyssä? Entä laajemmassa mittakaavassa? Me seisomme kuilun äärellä ja katsomme kuinka maa jalkojemme alla on kulumaisillaan loppuun. Samaan aikaan me kuitenkin tehostamme saastuttamista, kulutusta ja omaehtoisuutta sanoen, että "meillä on oikeus". Mihin meillä on oikeus ja millä perustein? Onko meillä kaikilla oikeus samoihin asioihin ja kestääkö maailmamme sen? Menojen osuus hyvinvoinnin määrittelyssä on merkittävämpää kuin tulojen osuus, eikä menoja voida laskea yksilötasolla vaan kollektiivisesti, kaikkien hyvinvointia mittaavalla mittarilla. Kun me kieltäydymme näkemästä mitä markkinatalous, ylikansalliset yhtiöt, lobbaus, tehotuotanto, ihmisten ahneus ja välinpitämättömyys ovat saaneet aikaan - me olemme menettäneet itsemme osaksi lapsenomaista "haluan kaiken, tässä ja nyt!" - ajattelua, jonka siivittäminä jättäydymme vastuun ulkopuolelle siitä, mikä toiminnastamme seuraa. Kuinka paljon me voimme lisätä menoja? Mikä voisi olla vaihtoehto menojen lisäämiselle? Menojen vähentäminen? Tulojen vähentäminen? Tuloerojen kaventaminen? Ja mihin poliittinen de facto on valmis? 

Suomi kuuluu Euroopan Unioniin. Brysselissä arvioidaan toimivan noin 30 000 - 100 000 erittäin hyvin palkattua lobbaajaa, joiden tehtävänä on eri sidosryhmien toiminnan ohjaaminen sellaiseen suuntaan, josta hyötyvät useat suuryritykset ja organisaatiot. Lobbausta EU:n ohella tapahtuu myös suomessa. Kuinka siis tuloerojen kaventaminen voisi mahdollistua politiikan kautta? Valtiopolitiikka on valtion sisäisen illuusion pyörittämistä ulkoisten voimien sanelemana - eikä kolmikannalla ole tämän kanssa mitään tekemistä. Suuryritysten rahavarat ovat niin suuria, että niillä pystytään vaikuttamaan kaikkiin palomuureihin, jotka tulevat vastaan ja kaikkiin esteisiin, jotka ollaan luotu lakien ja asetusten kautta kansalaisten hyvinvointia turvaamaan. 

Kuka tyytyisi vähempään näinä aikoina? Maailman meno on kiihtyvässä pyörteessä. Keskiössä me kaikki tunnumme haluavan koko ajan enemmän. Ihmisiä voidaan tappaa jos heidän mielipiteensä eivät noudattele kalpeiden rahamiesten perverssejä ajatuksia neljännestä valtakunnasta. Poliisi ulkomuodoltaan muistuttaa erikoisjoukkojen tappajaa eikä suinkaan kansan palvelijaa. Yhä useammat ihmiset päättävät päivänsä mielenterveysongelmien vuoksi poliisin luoteihin ja elämästä ollaan terveydenhuollon palveluiden piirissä tehty taloudellisin perustein pyörivä merkitysarvo - status quon jatke.

Meillä ihmisillä - meillä suomalaisilla, kuten kenellä tahansa, minkä tahansa ihmisen luoman valtionrajan edustajalla - on tapana kriisin uhatessa rakentaa itsellemme jonkinlainen suojamuuri. Tämä suojamuuri voi olla uskonto, uskonnon vastustaminen, ryhmä, kansalaisuus, minä itse, huomio tai sitten jotain muuta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jotkut meistä käyvät punttisalilla, toiset kasvattavat itsestään kylmäluontoisia kovanaamoja. Jotkut liittyvät johonkin ryhmään, jolla on jokin toinen ryhmä ja tämän toisen ryhmän ajatusmaailma vihollisenaan. Jotkut taantuvat ja vetäytyvät säälittäviin koloihinsa, eristäytyvät omiin oloihinsa ja tekevät kaikkensa pysyäkseen piilossa. Mutta se mikä meitä yhdistää on, että tämä kaikki alkaa aina jo paljon ennen romahdusta.

Nousukautena ne jotka putoavat kehityksen ja varauden kelkasta tekevät elämästään merkityksellistä vetäytymällä pois kaikesta siitä, mihin he eivät ole päässeet mukaan. Jotkut meistä alkavat tietoisesti varmentaa omaa hyvää oloaan elämällä terveellisesti, kehittämällä näyttävää ulkomuotoa, tai hankkimalla sellaisia ulkoisia hyödykkeitä, jotka antavat kaikkien ymmärtää, kuinka käy kaikille niille jotka "tätä olemassaoloani uhmaavat". Kylmäluontoiset kovanaamat - heitä on eniten. Miksi? Koska tämä piirre saa muotonsa niistä rakastavista, aina perheelleen parasta tahtovista ihmisistä, joiden arvot ovat - yllättävää kyllä, ihanteellisia arvoja, hyvinvointia pursuavassa yhteiskunnassa. Ja nämä ihanteet - sekä ihanteelliset arvot ovat, vaurauden patoutumisen maksimoimiseksi suunniteltu kokonaisuus.

Se mitä tapahtuu romahduksen alettua on, että kukaan ei usko selviävänsä "vähemmällä" vaan - yleinen ajattelu muuttuu sellaiseksi, jota se on meille aina ennen romahdusta edustanut - nimittäin omistajan hyväntahtoisena oikeutena alistaa kaikenlainen elämä, omien motiiviensa vahvistajaksi.  

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat