Kulttuurieroista ja niiden samankaltaisuuksista.

Vielä tähän päivään mennessä me emme ole miltään osin selvittäneet itsellemme, että kuuluvatko länsimaiset arvot, länsimainen ajattelu ja kulttuuri islamin uskoisiin maihin. Sen sijaan olemme toistuvasi tuoneet esille ajatuksen siitä, että Lähi-idästä Länsimaihin ja eurooppaan "vyörynyt invaasio" ei kuulu Länsimaihin eikä Eurooppaan juuri kulttuurieroavaisuuksien vuoksi. Mistä tämä kaikki johtuu? 

Me voisimme, mikäli haluaisimme – pohtia, että kun me Euroopassa ajattelemme Islaminuskoisia maita tai lähi-idän maita, tai tiettyjä maita Afrikassa, aasiassa tai vaikkapa etelä-amerikassa, joissa naisten asema on alisteinen – että miten me kokisimme, mitä me tekisimme – jos jostakin näistä em. maista tultaisiin suomeen, tai johonkin muuhun Eurooppalaiseen valtioon kertomaan, että suomessa ja eurooassa esimerkiksi kaikkien naisten pitää olla ympärileikattuja tai että –  suomessa naisten pitää olla miehelle alistettuja ja naisen asema on turvattu ainoastaan miehen omaisuutena. Voisimmeko me hyväksyä tällaisen vaateen naisiamme kohtaan?

Me emme voi väittää, että suhtautuisimme tähän neutraalisti, tai millään tavalla kylmän viileästi. Onhan tästä nähtävillä selkeitä arkipäivän esimerkkejä. Länsimaissa ollaan liittouduttu kaikkea tällaista vastaan.

Mutta siltikin – siltikin me menemme, liittoudumme sellaiseen rintamaan – jonka perusvirtana, perusajatuksena on ollut kumota, tuhota ja viedä pakolla ajatusta näihin vahvasti patriarkaalisen kulttuurin maihin siitä, kuinka naisten asema pitää olla turvattu ja kuinka länsimaiset lait ovat myös näiden maiden lainsäädännöksi otettavissa. Itseasiassa – alati toistuva mantra on sellainen, jossa länsimaalaiset, eurooppalaiset ihmiset öyhöttävät ilmoille ajatusta liian suurista kulttuurieroista lähi-idän, pohjois-afrikan ja jos minkä kulttuurin kanssa. Minun on vaikea käsittää, että miksi me olemme ylipäätänsä lähteneet luomaan illuusiota itsellemme, jossa meillä olisi oikeus viedä ajatusta siitä, että näiden alueiden kulttuuri, elämäntavat ja elämänvirta olisivat omaamme verrattuna huonompaa, ala-arvoisempaa ja ennekaikkea raakalaismaisempaa. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö tämä koko soppa alkanutkin vuoden 2003 jälkeen, kun Bush nuorempi lähti viemään omaa ideologiaansa lähi-itään siitä, kuinka markkinavoimien arvoilla saadaan ihmisille parempi elämä, paremmat olosuhteet ja ennenkaikkea myötämielisempi ajattelutapa länsimaisia arvoja kohtaan. 

Perimmäinen kysymys maailman tämän hetkiseen tilanteeseen liittyen kuuluukin – että nyt kun olemme sota-asein, markkinatalouden pakkosyötöllä ja kulttuurihygienian ylisyötöllä tuhonneet ulkoapäin kollektiivisen omanarvontunteen joka esim. vahvasti Patriarkaalisissa Islamin uskon maissa on vuosituhansia vallinnut – ja olemme saaneet alati liekehtiviä ristiriitoja aikaiseksi kyseisillä alueilla, niin emmekö me nyt hyväksy sitten samaa käytöstä omalle kohdallemme?

Emmekö me nyt haluakaan, että koska ajattelemme olevamme niin ylivertaisia lakeinemme ja sääntöinemme, että myös muut, että myös muiden kulttuurien edustajat voisivat kuvitella tämän olevan mahdollista. Emmekö me nyt olekaan tasavertaisia tässä asiassa? Emmekö me edustakaan omaa ajatteluamme?

Eikö meidän tulekaan ottaa vastaan vuosituhansia vanhojen kulttuurien osa-alueita omaan kulttuuriimme?

Onko ainoa ratkaisu tähän luomaamme ja ylläpitämäämme ongelmaan nyt se, että me heitämme bensaa liekkeihin, lietsomme omalta osaltamme kulttuurien, uskontojen ja elämänkatsomuksellisten tapojen välistä ristiriitaa kaikessa mihin ryhdymme? Voimmeko me katsoa itseämme peiliin tulevaisuudessa ja pitää itseämme millään tavoin omien arvojemme, oman moraalimme mittaisena?

Olemmeko me unohtaneet kategorisen imperatiivin merkityksen – vai emmekö me haluakaan, että kaikki ihmiset ovat arvokkaita ja kaikki elämä on arvokasta? Perustelemmeko me todellakin suorittamamme siviilien joukkoteurastukset ympäri maailmaa sillä – että teurastamammiemme siviilien kulttuuri, tavat, politiikka ja elämänkatsomus ei vastannut omia arvojamme? Voimmeko me tehdä niin? Olemmeko me valmiita hyväksymään monokultturistiset ihanteet aivan kaikessa mihin kajoamme? 

Millä perusteella me – ja meidän kulttuurimme on se "oikea" kulttuuri, ja voimmeko me sanoittaa, kertoa, perustella ihmisarvon merkityksen vain niillä perusteilla, jotka me koemme oikeaksi tavaksi toimia ja elää?

Vastaus näihin kaikkiin on, että kyllä me voimme – koska meille tällainen ajattelu on luonnollista. Se, että onko se luonnollista millekään muulle kulttuurille – onkin sitten ihan eri asia. Huolestuttavaa kuitenkin on, jos koetaan, että ihmiskunnalla on tarve edustaa vain yhtä katsantokantaa, yhtä kulttuuria, yhtä ja samaa sovinnaisuutta – ollakseen saman kädellisten lajin edustajia.

    anttiolavisalonen
    Sitoutumaton Nokia

    "Aut viam inveniam aut faciam - Semper Fidelis."

    Ilmoita asiaton viesti

    Kiitos!

    Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu