anttiolavisalonen Sub specie aeternitatis

Suomalaiset tappavat suomalaisia.

  • Hakaristi.
    Hakaristi.
  • Vastarintaliike
    Vastarintaliike
  • Suomalaiset tappavat suomalaisia.

Ja niinkuin ennustin joskus vuoden 2015 loppupuolella - sai suomi ensimmäisen uhrin tällä näyttämöllä, jota hallitsevat kovat arvot. Ei mennyt kovin kauaa kun Miehinen todellisuus löi ruman leimansa helsingissä katuun. Tosimieslogiikkaa uhkuva äärioikeisto tappoi suomalaisen miehen - koska mitä todennäköisemmin tämä suomalainen mies ei edustanut sitä ajattelutapaa, sitä ihannetta, niitä oikeita ja oikeistomielisiä arvoja, joita nämä körmyt testosteronisyöksyssään uhkuivat nuijiessaan suomalaisen kuolemaa edeltäneelle viikon matkalle. Tietenkin - kuten asiaan kuuluu; maahanmuuttokriittinen oikeistopopulistien joukko kiirehti heti suureen ääneen julistamaan, kuinka Jimi oli narkkari, lowlife, roskaväkeä ja ennenkaikkea suvakki, joka ansaitsi saada kurinpalautuksen. Kuvassa makaa maassa ihminen. Ei sillä ole väliä onko se narkkari. Ei sillä ole väliä onko suvakki. Se on ihminen, jonka joku idealisti päätti tappaa, koska sen ajatukset ja näkemykset eivät kohdanneet tämän tappajan ja hänen ystäviensä näkemyksiä.

Kuinka surullista se on, että me olemme hiljaa hyväksyneet tällaisen osaksemme. Me suomalaiset tapamme toisiamme. Miksi? Jollain tavalla minusta tuntuu, että tämä ei jää viimeiseksi kuolleeksi suomalaiseksi, jonka tappaa toinen suomalainen koska ajatukset eivät nyt tapahtuneen lailla kohtaa.

Kun minä katselin videota, jossa nuori kaljupäinen mies pitää pystyssä vastarintaliikkeen lippua ja ilakoi häntä kritisoivalle naiselle - kuinka "minä olen kansallissosialisti", on minun pakko kysyä - että kuinka sairas pitää olla tuollaisen nuoren miehen maailmankuvan, että kehtaa mennä julistamaan likimain juhlallisesti - kuinka "minä olen kansallissosialisti.". Onko jotenkin ylempänä olla kansallissosialisti kuin ISIS:n tai al-qaedan edustaja? Minun mielestäni ei. Onko jotenkin ylevämpää olla kansallissosialisti kuin ISIS:n riveissä taisteleva rikollisen, raiskarin tai teurastajan? Ei! Onko jollain tavalla ylevää tappaa toinen suomalainen puolustaessaan Suomalaista illuusiota siitä, että minulla suomalaisena ja vain minulla on oikeus sanoa mikä on oikein ja miten kuuluu ajatella?

Me tarvitsemme yhteiskunnan jota ajaa feminiini voima. Yhteiskuntamme tulisi saada osakseen paljon naisellisuutta. Hyvää, lämmintä uskoa parempaan huomiseen. Paljon rakkautta, paljon läheisyyttä ja ennenkaikkea paljon ymmärrystä. Liekö ihme, että minä sanon jotain tällaista. Minä olen viimeiseen mieheen vannoutunut humanisti. Enkä tule koskaan ymmärtämään miksi maailmassa on väkivaltaa vain siitä syystä, että on väkivaltaa. Millään keinoin minulle ei tulla koskaan saamaan selitettyä, että yhden ihmisen henki on vähemmän arvokas kuin toisen ihmisen - riippumatta siitä mitä rotua, mitä kulttuuria, mitä uskontokuntaa tai mitä seksuaalista suuntausta kuka missäkin edustaa. Kaikki me olemme jonkun lapsia. Viimeisessä jonossa lukumäärämme lasketaan hellästi päätä koskettaen, mutta ennen sitä meidän pitää uskaltaa kysyä itseltämme - että elinkö minä sellaisen elämän, josta ei koitunut pahaa kenellekään muulle. Elinkö minä sellaisen elämän, että kehtaisin elää sen uudestaan? Oliko tämä hyvä elämä? Toisen ihmisen tappaneelle ihmiselle minä en anna minkäänlaista arvoa, mutta toisaalta - en minä voi mitään muuta kuin sääliä sellaista raukkaa, jonka pitää toisen olemassaoloa ryhtyä pois riistämään vain omien ehtojensa esiin nostamiseksi.

jos milloinkaan, niin nyt on hyvä hetki sanoa - minua hävettää olla suomalainen.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minä en ymmärrä, miten ihan fiksuilta ihmisiltä lakkaa havannointikyky toimimasta kun pitäisi havannoida ihmisiä, joista ei yhtään pidä tai joita inhoaa syvästi.

Se on vika ja ongelma, joka johtaa virhearviointeihin.

Minä olen sitä mieltä, että ystäviä ja rakkaita ei kannata havannoida tai analysoida liian tarkasti, siitä ei seuraa kuin sanomista.

Sen sijaan uhkat, kateet ja vihamiehet kannattaa sisäistää ja käsittää hyvinkin tarkasti. Sillä vain niin heitä voi ennakoida ja lopulta hallita.

Tässä näen sen suurimman ongelman:

"Se on ihminen, jonka joku idealisti päätti tappaa, koska sen ajatukset ja näkemykset eivät kohdanneet tämän tappajan ja hänen ystäviensä näkemyksiä.

Kun olen asiaan koittanut tutustua, minä en näe minkäänlaista pyrkimystä tappaa tai se on ollut todella vaisu yritys. Kun pyrit tappamaan ihmisen, siitä ideaalisesti seuraa se, että hän kuolee heti. En ole kuullut koskaan ihmisestä, jonka tavoite olisi tappaa joku viikon viiveellä. Jos joku sellaiseen kykenee, hän on todella vaarallinen ihminen.

Omista kokemuksistani tiedän, että ihmiset kestävät hyvin erilailla fyysistä väkivaltaa. Itseäni on lyöty jos jollakin vehkeellä - jopa puukolla - ja voin sanoa, että edes se puukottaja ei todennäköisesti yrittänyt minua tappaa, mutta oli sen verran ymmärtämätön, että melkein onnistui siinä.

Ihmisen tappaminen on mekaanisesti hyvin yksinkertaista. Psykologisesti helvetin hankalaa. On vaikea edes kuvitella, mitä se tarvitsee tai mitä pitää puuttua, että se on mahdollista.

Sen sijaan ärsyttävän, täysin kohtuuttoman ja vihamielisen ihmisen lyöminen katuun tai vetäminen levyksi on helvetin yksinkertaista. Olen niin itsekin joskus tehnyt. Siitä pidättäytyminen on äärimmäisen vaikeaa ja vaatii ponnisteluja.

Siinä voi käydä huonosti, kuten missä tahansa.

Yhteiskunta, jota ajaa femiini voima on resurssisyöppö yhteiskunta, joka vain odottaa loppuaan. Sitä hetkeä, kun joku tajuaa sen. Sellainen on mahdollista vain jonkinlaisessa kuplassa. Omalla planeetallaan tai ympäristössä, jossa ei ole mitään, mitä joku saattaisi haluta.

Kun se oma henki on aivan yksi vitun sama, miten korkealla kuvittelet jonkun muun hengen olevan? Maailma on pullollaan nälkäisiä, aggressiivisia ihmisiä, joiden henki ei ole heille itselleen minkään arvoinen. Heille on vain tämä hetki. Ei seuraavaa lainkaan. Rahat nyt. Tavarat nyt. Seksi nyt. Heti. Heillä ei ole mitään menetettävää, mutta kaikki saatavaa. Se, mikä näyttää sinulle järkyttävältä riskiltä, on heille mahdollisuus.

Sellaisia ihmisiä ei tässä maassa juuri ole. Mutta me kaikki olemme jollain tapaa sellaisten ihmisten jälkeläisiä. He elävät meissä edelleen. Ja syntyvät uudelleen, kun tämän maan todellisuus palaa siihen, mikä on todellista muualla.

Käyttäjän anttiolavisalonen kuva
Anttiolavi Salonen

On totta, että useimmat meistä - namely moi, syyllistyvät empatioimaan tilannetta silloin, kun siihen liittyvät sellaiset tekijät, joiden kanssa ei pysty toimimaan kylmän viileästi. Allekirjottanut tämän myöntää. Enhän ole muuta kuin ihminen. En ole sujut kansallissosialistien, enkä skinheadien ja vielä vähemmän natsiksi itseään kutsuvien kanssa. Tämä oli allekirjoittaneen laskujen mukaan nyt toinen merkittävä suomen kansalaisen kuolemaan johtanut teko Kansallissosialistien, tai itseään sellaisiksi kutsuvien kansalaisten suunnalta sitten toisen maailmansodan.

Tämäkin teko kohdistui Suomalaiseen henkilöön. Silloinkin - aiemmassa tapauksessa lokakuun alkupuolella vuonna 1991 kansallismieliset olivat sitä mieltä, että Jääkiekkoilijapoika oli omalla toiminnallaan aiheuttanut lopputulemaan johtaneen teon. Silloinkin kansallismieliset olivat sitä mieltä, että Skinheadpoika ei tosiasiassa ollut yrittänyt tappaa vaan oli ihan vain suojellut itseään - huomattavasti itseään vanhemman (3vuotta) jääkiekkoilijapojan aggressiolta.

Todettiin yhteen ääneen, että vaikka tapahtuma oli järkyttävä, ei sillä ollut mitään tekemistä sen kanssa tekijä oli Skinhead. Unohdetaan myös helposti, että tekijöitä oli kaksi - molemmat omasta mielestään kansallissosialisteja, natseja ja skinheadeja. Muistaakseni puhuttiin, että uhri olisi itse juossut skinheadpojan mukanaan kantamaan puukkoon. Tämä kuitenkin ammuttiin alas, koska puukoniskuja löydettiin ylävartalosta useita, reisistä ja takapuolesta tusinan verran.

Kaikkien näiden puukoniskujen jälkeen kansallismielisesti ajattelevat, kansallissosialismin edustajat olivat sitä mieltä, että syy oli lopulta urheilijapojassa ja todellinen uhri oli kansallissosialistiksi itseään kutsunut skinheadi ja häntä tappamisessa avittanut 15vuotias ystävä.

Tässä Jimin tapauksessa on samoja kaikuja - mutta nyt ajat ovat toiset. Nyt puhutaan ihan avoimesti äärioikeistolaisella äänenpainolla ja kannatetaan kovia arvoja. Ne meistä, jotka tuona lokakuisena lauantaiyönä 1991 olivat paikanpäällä ja tunsivat uhrin - ja tiesivät tekijän, ei jäänyt lainkaan kyseenalaiseksi kuka oli syyllinen ja miksi.

Tappamisella ja väkivallalla on yhteys, jota ei käy kiistäminen. Toisessa tapetaan henkilö "ihan oikeasti" - toisessa tapetaan henkilöstä jokin tietty osa. Se voi olla mielipide, se voi olla rohkeus, se voi olla tapa jolla henkilö on johonkin tiettyyn asiaan suhtautunut.

Henkinen väkivalta on väkivaltaa siinä missä fyysinenkin, mutta vain fyysinen pystytään osoittamaan aktuaalisesti todeksi. Pahoinpitely sisältää sekä fyysisen, että henkisen aspektin. Pahoinpitelyä lähimpänä toimintatapana voidaan pitää terrorismia. Siinä ei ehkä käy kamalan pahasti, mutta se sulkee useimmilta meistä mahdollisuuden toimia omana vapaana itsenämme.

Näkisin, että pahoinpitely, väkivalta - ovat ihan yhtälailla tuomittavia, kuin tappo, murha tmv. Kaikilla niillä otetaan pois se, mikä sinusta tekee sinut. Ja kaikissa näissä tapa ottaa tämä em. pois tapahtuu terrorisoimalla sinua ja antamalla kuva siitä, mitä seuraa - mikäli sinä, tai kukaan muukaan puuttuu pahoinpitelijän toimintaan, mielipiteisiin tai tavoitteisiin - millään tavalla, missään olosuhteissa.

EDIT

Minä - väkivaltaisten ihmisten parissa työtä vuosia tehnyt ihminen tiedän jotain väkivallan luonteesta, mutta vain jotain. Olen nähnyt kuinka ihminen selviää kymmenistä puukoniskuista ympäri kehoa, mutta toisaalta, olen nähnyt kuinka ihminen kuolee viattoman väkivaltaisen tuuppaisun seurauksena. Yhtä kaikki - kysyttäessä miksi teit niin on vastaus useimmiten, että "en tiedä". Silloin kun ihminen puukottaa toista - kertoo hän syyksi useimmiten sen, ettei hän tiedä. Sama koskee usein sitä viatonta pataan laittoa, sitä viatonta tuuppaisua. Ajatteleeko ihminen kuinka usein, että hänen on tarkoitus tappaa? Harvemmin. Tekeekö se toisen ihmisen kuolemasta jotenkin hyväksyttävämpää, jos kuoleman aiheuttaneella - tappajalla on jokin syy tappaa? Esimerkiksi se, että tapettu ihminen oli eri mieltä tai vaikkapa sylkäisi tappajaa päin näköä? Tosiasiassa - useimmiten me emme ajattele tappavamme, vaikka käyttäisimme kuolettavaa voimaa. Tulkinta jolla selitetään lopputulosta ei saa kuitenkaan käydä seurausten selitykseksi vaan lopputulos on se minkä tiimoilta asiaa tulee rikosoikeudellisesti tarkastella. Kuolema on kuolema, tappo on tappo, murha on murha - ja niille kaikille on omat kriteerinsä. Todennäköisesti tämänkin menee törkeästä kuoleman tuottamuksesta, tai kuolemantuottamuksesta. Mutta se ei yhtään vähennä sitä tosiasiaa, että ihminen on kuollut väkivaltaisen tapahtuman seurauksena. Ja vaikka tässä halattaisiin kuinka paljon maailman muita väkivaltaisia ihmisiä - ei se siltikään muuta mitään. Ne jotka kerran ovat eläneet ovat eläneet ja ovat elossa tai kuolleina. Eikä sekään selitä - miksi väkivalta pitäisi hyväksyä.

Femiineistä arvoista puhuttaessa siteeraisin seuraavasti:"Sen joka taistelee hirviöitä vastaan - tulee varoa, ettei hän itse muutu hirviöksi. Sen joka katsoo tyhjyyteen tulee varoa, ettei hän itse muutu osaksi tyhjyyttä."

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Olin jo unohtanut jääkiekkoilijan tapauksen. Yleensä en unohda, sillä koen yleensä melko vahvasti erityisesti puukotuksen tai todisteen sadistisesta ilosta, jonka toisen ihmisen tappaminen voi tietyissä ihmisissä aiheuttaa. Jotkut vaan ovat syntyneet sellaisiksi.

"En tiedä" on vastaus, joka ei tarkoita, ettei tiedä. Se on se helppo vastaus.

Minä nykyään pidän kaikkea tarpeellisena. Kaikki käy käsi kädessä. Elämänhalu syntyy kuoleman läheisyydestä ja kun se on jonkun muun kuolema, se on tieto siitä, ettei se ollut minun. Kaikki on siedettävissä, kaikki on hallittavissa. Jos kuoppaamme pahan, hyvä menee sen mukana, ja hautajaisten jälkeen ei ole jäljellä enää mitään.

"On parempi olla väkivaltainen, jos sydämessä on väkivaltaa kuin kietotua pasifismin viittaan peitelläkseen kyvyttömyyttä."

Kun puhutaan perustavanlaatuisista arvoista, se, että niiden puolesta ollaan valmiita kuolemaan tai tappamaan, ei ole mitään uutta. Kulttuurievoluutiokaan ei ole kaunista katseltavaa.

Ja hyväksyä kannattaa vain se, mille ei mitään voi. Väkivalta on ihmiselle yhtä luonnollista kuin seksi. Tulee olemaan, kunnes pääsemme eroon kaikesta, mihin väkivaltaa voi kohdistaa. Tarpeen sille voi poistaa, eikä se ole koskaan se ensimmäinen tapa vuorovaikuttaa.

Mutta vallan kantamuoto se on ja ne, joilla ei muuta pääsyä valtaan ole, tulevat sillä aina valtaa tavoittelemaan tai statustaan todistamaan.

Käyttäjän anttiolavisalonen kuva
Anttiolavi Salonen Vastaus kommenttiin #3

Vaikka olenkin kanssasi usein samaa mieltä asioista, Antti - niin nyt pitää älähtää. Väkivalta ei ole lajillemme yhtä yleistä kuin seksi. Väkivalta on muodostunut osaksi nykyistä superkulttuurin kehtoa, jossa me elämme - moni miljoonaisissa yhteisöissämme, tuntien itsemme yksinäisiksi, alistetuiksi ja sorretuiksi.

Voidaan ajatella, että väkivalta on maatalousyhteiskunnan ja maanviljelysyhteisöjen aikaansaannosta. Seksi oli jo paljon ennen olemassa ennenkuin väkivalta tuli kuvioihin. Väkivalta, jota siis olemme nykyisellään todistamassa olisi ollut lajillemme tuhoisaa ennen maanviljelysyhteisöjen kehittymistä. Kaupungistuminen on suoraa jatkumoa maanviljelyskulttuurille ja väkivalta on sitä myöden kehittynyt yhä raaemmaksi ja yhä näkyvämmäksi kokonaisuudeksi - osaksi tämän päivän ihmisen elämää.

Hieman kääntäen voidaan ajatella niin, että väkivalta ei suinkaan ole ihmisen perustavanlaatuinen ominaisuus vaan ennemminkin ihmiselle muodostunut tapa ratkaista omistussuhteiden järjestystä. Omistussuhteet tarvitsevat monimutkaisia, yksilön ulottumattomiinnkin meneviä verkostoja toimiakseen.

Se mitä ihminen omistaa - tai luulee omistavansa - omistaakin lopulta hänet ja sen puitteissa ihminen on mitä todennäköisemmin valmis tappamaan myös kaikki ne, jotka tälle reviirille tulevat häiriköimään tai yrittämään omistajuutta muuttaa. Ja se mikä ihmisen lopulta omistaa ei ole fyysinen vaan pikemminkin sosiaalinen ulottuvuus; omistaminen on ei ole persoonan ensimmäinen vaan kolmas - muoto. Näin luin jostain - ja olin tätä vastaan, mutta tarkemmin asiaa tarkasteluani olen päätynyt olemaan samaa mieltä - omistaminen tosiaankin on kanssakäymistä. Kummalliseksi omistajuussuhteiden monisyisyyden tekee myöskin se, että mielikuvituksellinen - jonkinlainen maaginen omistajuussuhde säilytetään esimerkiksi kulttuuriin liittyvien tekijöiden kohdalla. Tästä voisi aloittaa kokolailla uuden keskustelun, mutta jääköön piru vie aloittamatta.

Elämänhallinta ei mielestäni ole kuolemalla sivuutettavissa. "Kuolemaa uhmaten" on ihmiselle hyvä motto. Me olemme saavuttaneet jotain uskomattoman kaunista ja hyvää - mutta samaan aikaan myös jotain käsittämättömän epäsuhtaista, koska olemme uhmanneet sitä pahinta ultimaattumia - kuolemaa itseään. Mutta kuoleman uhkaaminen ei tarkoita kuoleman kaipuuta - vaan palavaa elämänhalua. Tarkoituksen mukaista pyrkimystä kuolemattomuuteen.

Vallan kantamuotona minä en pitäisi väkivaltaa. Vallan kantamuoto on väkivallan uhka, vapauden menettämisen pelko ja ennenkaikkea se parempi, jota vallan alla elävät kansalaiset saavat osakseen. Kuolleiden armeijoita on (nykyiselläänkin) vaikea hallita omien etujensa mukaisesti. Siksi on parempi, että kansalaiset pelkäävät. Väkivaltaa ei voi pelätä loputtomasti. Kansa tottuu kaikkeen - myös pelkoon. Sitä eivät valtaa hamuavat despootit ole koskaan ymmärtäneet.

Toimituksen poiminnat