anttiolavisalonen Sub specie aeternitatis

Hyvinvoiva työntekijä on laadun tae.

Me elämme muutoksen aikaa. Monia Nokian Kaupungin työntekijöitä huolettaa ihan aiheestakin uusi suunta, johon yhteiskuntana olemme matkalla. Omat kokemukseni ovat Sosiaali – ja terveysalalta, joten ajattelin tämänkertaisessa blogitekstissäni käsitellä niitä tekijöitä, joihin olen – tällä naisvaltaisella alalla törmännyt.

Sote – uudistus. Se ihmeellinen sanahirviö, jonka sisältö ollaan selitelty sellaiseksi, ettei sitä luomassa olleidenkaan tahojen ymmärrys oikein ole riittänyt selittämään mitä sillä todellisuudessa tarkoitetaan. Meidän työntekijöiden parissa sote – uudistus on pelottava ja ennenkaikkea epäselvä kokonaisuus. Laskeeko tuleva  sote – uudistus palkkoja, katoaako työpaikka, kuka huolehtii naisvaltaisten alojen työllisyystilanteesta ja miten käy sosiaali – ja terveysalalla tärkeää työtä tekevien ammattilaisten mahdollisuuksille vaikuttaa asiakkaittensa ja potilaidensa hyvinvointiin myönteisesti.

Työskentelen itse lastensuojelun parissa Nokian kaupungilla. Meillä Nokialla kriisiytyneitä perheitä alkaa olemaan kokolailla liikaa. Nyt eteenpäin puskevassa sote- sopimuksessa ennaltaehkäisevää ja nuorten hyvinvointia lisääviä ressursseja ei olla mielestäni huomioitu lainkaan riittävästi. Tämä ei luonnollisestikaan ole omiaan ajamaan esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevien Nokialaisten nuorten, nuorten aikuisten ja jo syrjäytyneiden nuorten - perheiden asiaa.

Kun perheessä on esimerkiksi oirehtiva nuori, jonka koulunkäynti takkuaa tai joka on muulla tavoin päätynyt elämässään esimerkiksi haitallisen itselääkinnän piiriin – johtaa tilanne usein siihen, että myös oirehtivan nuoren perhe alkaa oirehtimaan. Koulupudokkaat, koulunkäynnistä kieltäytyvät nuoret ovat uusi haaste suomalaiselle yhteiskunnalle. Riittävällä resursoinnilla ja riittävän aikaisilla toimilla voidaan kuitenkin vaikuttaa myönteisesti nuorten oirehdintaan.

Minä ymmärrän hyvin – että kuntatasolla, esimerkiksi meillä Nokialla asioita tulee priorisoida. Mielestäni kuitenkin priorisointien ei tulisi johtaa lisäpriorisointeihin. Priorisointien lisäpriorisoinnit eivät useinkaan pysy siinä keskiössä, jossa tärkein – eli asiakas (tai potilas) saa tarvitsemaansa palvelua. Valitettavasti esimerkiksi ennaltaehkäisevä nuorisotyö, etsivä nuorisotyö ja perhetyö tulee kuntatasolla kalliiksi. Puhutaan jopa miljoonien eurojen kokonaisuudesta.

Harvempi meistä kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että paljonko yksi syrjäytynyt nuori tulee yhteiskunnalle maksamaan. Ollaan esitetty, että yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle arviolta noin 1 000 000 – 1 400 000 euroa . Yhteiskunnalle maksuun lankeavalla summalla tarkoitan nimenomaan sitä summaa, joka koituu kunnallistasolla – ennemmin tai myöhemmin maksettavaksi. Tähän lukuun ei kuitenkaan olla ynnätty sitä tosiseikkaa, että kun nuori tai nuori aikuinen oirehtii, niin se vaikuttaa negatiivisesti koko perheen jaksamiseen. Hinta joka oirehtivan nuoren syrjäytymisestä tullaan maksamaan euroissa on siis paljon korkeampi kuin mitä ollaan alunperin kerrottu.

Miten tämä näkyy esimerkiksi nuorison etua ajavan työskentelyn saralla. Luonnollisestikin, kun perhetyöhön ei kiinnitetä riittävästi huomiota tai työkalut joilla todella voitaisiin asiakkaita auttaa (tai asiakkaiden tilanteeseen myönteisesti vaikuttaa) vähennetään minimaaliselle tasolle – työntekijät lannistuvat ja muuttuvat aikojen saatossa vain välttämättömiin työtehtäviin keskittyneiksi suorittajiksi. Näin ei kuitenkaan saisi olla. Tähän olisi siis syytä kiinnittää  roppakaupalla huomiota myös kunnallispolitiikan tasolla!

Tämä ei suinkaan ole ainoastaan lastensuojelujen ongelma; meillä Nokialla lastensuojelussa työskentelee kuitenkin pääsääntöisesti motivoitunutta ja asiansa osaavaa väkeä.

Myös vanhuspuolella ollaan tiettävästi huolissaan työtehtävien säilymisestä,  palkkojen pienenemisestä ja ennenkaikkea siitä, että esimerkiksi sairaanhoitajien määrää ollaan vähentämässä tai oikeammin vaihtamassa lähihoitajien toimiksi. Tämä on tiettävästi suuntaus jota toteutetaan kaikissa kunnissa, kaikkien vanhuspuolella työskentelevien sairaanhoitajien kohdalla. Käykö näin myös Nokialla – aika näyttää ja tulevaisuuden vaikuttajilla tulisi olla tähän asiaan jotain sanottavaa! Yhtälailla ulkopaikkakunnilla huolta on herättänyt se, että lähihoitajien määrää ollaan vähennetty ja heidän tilalleen ollaan palkattu hoiva-avustajia. Onko tämä Nokian suunta – ja mitä tällaisesta seuraisi? Hyvän hoidon ja riittävän huolenpidon laatuun ei saa vaikuttaa säästöillä!

Nyt on hyvä tehdä selväksi, että minä olen pohjakoulutukseltani Lähihoitaja, joka sitten jossain vaiheessa elämäänsä jatko-opiskeli itsensä sairaanhoitajaksi. Arvostan lähihoitajien työpanosta, osaamista ja motivaatiota. Tämä on yksi merkittävä asia myös sen saralla, miksi olen lähtenyt nyt kunnallispolitiikkaan mukaan; hyvät palvelut voidaan taata kaikissa sosiaali – ja terveyspalveluita tarjoavissa toimipisteissä vain, mikäli tarjolla on moniammatillista osaamista. Olisi varsin pelottavaa ajatella, että motivoituneita lähihoitajia irrotettaisiin lähihoitajien työtehtävistä esimerkiksi toteuttamaan sairaanhoitajan työtehtäviä ilman, että heillä on sairaanhoitajan osaamista, oikeusturvaa tai ylipäätänsä sairaanhoitajalle kuuluvaa palkkaa.

Hieman kääntäen tätä voitaisiin ajatella niin, että kirvesmies toimisi yht’äkkiä rakennusinsinöörinä tai koneistaja koneinsinöörinä ja kantaisi samalla insinöörin vastuun kaikesta. Ja ei – minä en tarkoita, että kirvesmiesten tai koneistajien ymmärrys rakennusmaiden tai koneistuksen saralla olisi jollain tapaa heikompaa kuin insinöörien; vastuu ei synny osaamisesta vaan yhteiskuntarakenteita tukevista laeista.

Tarkoitukseni edellämainitulla ei ole väheksyä päätöksiä. Tämä on tärkeä asia. Me emme voi kaikessa – varsinkaan sosiaali – ja terveysalan työkentällä edetä sellaisten päätösten mukaisesti, joilla ajetaan vain säästöjä, talouden tai markkinoiden asiaa. Sosiaali – ja terveysalalla väärä lääke, väärä tapa hoitaa tai luoda tarkoituksenmukaista ristiriitaa työkentällä johtaa sote-menojen kasvamiseen ja työntekijöiden inhimillisen työotteen latistumiseen.

Me tarvitsemme jatkossakin oikeita työntekijöitä oikeisiin työtehtäviin. Vain se on asiakkaiden ja potilaiden etua ajava tapa hoitaa asioita. Hyvinvoiva ja asiaansa uskova työntekijä on hyvän laadun tae!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat